löysin keskustelua netistä villikisuleista joten kirjoitanpa minäkin..

mä hain 9vuotta sitten ystävältäni kissan joka oli tuotu villikissana porista,hain sen pois koska oli kuulemma asustanut sängyn alla ensimmäiset viikot eikä heidän koirat sietänyt sitä piilossa olevaa sähisevää palleroa ollenkaan.
2 ensimmäistä vuotta meni siihen että totuteltiin toisiimme,talon sääntöihin,rutiineihin ja että kuka oli mikäkin talossa.. senjälkeen lähti sitten homma luistamaan..:)
nyt on poju 9v täyttää 10 ja on edelleenkin sitä mieltä että ei saa ottaa syliin eikä paijata , ellei hän itse saa tulla syliin ja senkautta vasta vaikkapa napata sylkkyyn,ja silloinkin huomaa kyllä sen että minuuttia kauemmin ei voi sylissä olla silloin tulee jo pakokauhu..
Se ei myöskään alussa syönnyt ruokakiposta niin kauan kuin joku ihminen oli samassa huoneessa,vaan saattoi se istua kattellen sinuu että "noh,jokos sie läksit jotta mää voin syärä?" istuin siis tuntikaudet senkanssa ruokakipon vieressä jotta se tottuisi siihen että kyllä voi ruokakipolla käydä vaikka minä istunkin siinä vieressä. alussa se jopa murisi minulle kun istuin kipon vieressä,luuli siis minun varastavan häneltä ruuan,kuten luonnossa eläimet tekevät."nopeat syövät hitaat".. kun tuli tarpeeksi nälkä hän söi, ja mä kehuin ja paijasin samalla.varovasti askel askeleella..
mutta rakas poju on ja niin kauan kun tiedämme toistemme rajat niin kaikki männöö oikein hyvin ja on kyllä todella rakas. vaatii vaan yleensä villikisuli pidempää hermoa ja malttia :)
villieläin on aina villieläin,minä päätin kun villikisu tuli kotiini kohta 10v sitten että koitan unohtaa sen menneet ja keskittyä tulevaan..
eli älä laita energiaasi siihen mitä eläin on kokenut, vaan laita energiasi siihen että koitat parantaa eläimen elämislaatua ja teet ne samat säännöt mitkä koskee muitakin talon asukkeja, kunhan muistat aina vaan että se hellyys ja luottamus ei ehkä ole sama  mitä kesyllä eläimellä on..
villi eläin taitaapi sitten myöskin olla semmoinen että sitten kun kiintyy johonkin ihmiseen niin kiintyy ja kunnolla. koska sitten kun oli minun vuoroni muuttaa pois iskän luota niin otin TIETENKIN kaikki karvaiset ystävät mukaan, Elvis vaan oli ainut joka oli eri mieltä muutosta..
 olimme siirtäneet kikki mööpelit ja mankemangit ja vasta sitten otimme eläimet mukaan notta ei koituisi heille turhaa ressia..  vielä 3 viikkoa eläinten siirron jälkeen oli elvis sitä mieltä että mää en täällä halua asua ja räätälöi sitten melkein joka yö huoneiston uusiin kuoseihin. ja kaikki mitä olimme opetelleet ja totutelleet meni pilvin pimeihin..eli kaikki uusiksi.
Kun sitten eräänä iltapäivänä isäni soitti ja kyseli elviksen kuulumisia ja vointeja. vastasin että aika kehnosti että jätkä ei vaan halua täällä meidän kanssa olla että aika paska fiilis.. johon iskäni sitten tokaisi että no mitäs pirua luulit kun se on minun kaveri nykyään, ei sinun :D nauratti ja itketti samalla,kun oikeesti tajusin että näinhän se taisi kyllä olla...
minun villikisuli oli täyttänyt 4v ja olivatkin sitten ystävystyneet niin hyvin mun papan kanssa että olihan se pakko vaan viedä jätkä takaisin vanhaan osoitteeseen.♥
nyt kun monta vuotta myöhemmin mietin itse tilannetta,niin onhan se vaan pakko myöntää että en olisi voinnut paremmin valita elvikselle! elvis ja pappa ovat edelleen parhaita ystävyksiä ja asustavat kahden kesken isossa omakotitalossa ja ovat toistensa seurana siellä...♥ hyväksyvät toisensa niinkuin ovat ja sillä siisti...
alkuun minua harmitti koska oma kisulini oli päättänyt kiintyä toiseen ihmiseen mutta kun asian ajattelin toiselta kantilta niin ei olisi voinnut paremmin mennä, koska isäni on vanha jääräpää joka ei muiden neuvoja kuuntele mutta rakastaa eläimiä yli kaiken ja Elvis joka ei todellakaan ollut ihan jokaihmisen kaveri luonteensa &menneisyydensä puolesta niin en halunnut hämmentää pienen karvatassun elämää enempää.
Tähän vielä kuva rakkaasta villieläimestä joka sai meiltä oman kodin!

Elvis kohta 10v ♥